Ikipollo Ja Tollo PDF ePub eBook

Books Info:

Ikipollo Ja Tollo free pdf Pollo on paljon maailmaa nahnyt pollo, ja huomattavasti viisaampi kuin mikaan muu tunnettu silmin havaittava olio maailmankaikkeudessa. Viisautensa se oli saanut kerannyt lapi maailmojen kestaneen elamansa aikana. Se oli nahnyt monenmoista outoa ja eriskummallista, mutta myos tavallisemman oloisia juttuja. tiesi ja ymmarsi monenmoista, mutta oli toki juttuja jota se ei pystynyt valtaisasta kokemuksestaan ja ymmarryksestaan huolimatta ymmartamaan. Se oli hyva tarinankertoja, ja niinpa Polloa kuunnellessa ei yleensa pitkastynyt. Vaikka joskus Pollon jutut tuntuivat ehka hieman vaikeasti uskottavilta, niin se sanoi niiden kuitenkin olevan totta. Aivan kokonaan totta. Mitaan muuta ei sen mielesta kannata kertoakaan, koska totuus on huomattavasti kaikkia tarinoita ihmeellisempi. Paljon ihmeellisempi. Kysymys oli vaan siita, etta yleensa uskotaan ja pidetaan jollain tavalla totena sellaisia juttuja, jotka on keksitty tai silla lailla muutoin rakenneltu, kun on tarvittu jokin mihin uskoa. Sitten on uskottu siihen. Ja uskottu tosissaan. Jopa niin tosissaan, etta on tehty vaikka mita sen uskomuksen tahden. Vaikkapa tapettu toisia. On siis yleensa tarkeaa, etta on mihin uskoa, jotta voi sen valjastaa omiin touhuiluihinsa sopivaksi uskomukseksi. Elama vaan on sellaista. Se vaan on niin. Koska se on niin, on tyhmaa vaittaa toisin, ja yrittaa vaantaa totuutta toisenlaiseksi. Pollo on katsonut saaliikseen kertoa kaiken sen minka varmuudella tietaa, tai ainakin lahes tietaa, kaiken kansan ymmarrettavaksi. Se sanoo omasta mielestaan hyvinkin hurskaan oloisesti, etta kella on korvat, se kuulkoon. Pollo vaikutti usein hieman lapselliselta, kun han ohitti monesti elamanrealiteetit, eika uskonut siihen, mihin ihmiset yleensa uskovat. Ihmiset olivat sen mielesta rakennelleet historian saatossa hyvinkin uskottavan oloiseksi sen mihin nyt uskoivat, toisin kuin Pollo. Koska Pollo oli lentanyt ristiin rastiin tata maailmankaikkeutta ties kuinka kauan, silla oli hyvin selkea kuva maailma

About T S Hamalainen

Tassa vaiheessa on hyva heti alkuun sanoa, ettei Tollo ole mikaan halventava haukkumanimi, vaan nimi putkahti kerran oikein hauskassa tilanteessa, kun Pollo selosti erasta asiaa, ja Tollo sanoi etta mina en oikein aina meinaa ymmartaa Pollon puheita. Sina olet Pollo ja mina olen Tollo. Mina olen sellainen oppipoika ja Tollo on minulle oikein hyva ja mukava nimi. Se oli oppinut Pollolta, etta jos ei ymmartanyt jotain juttua, niin oli parasta suostua Tolloksi, eika olla tietavinaan sellaista mita oikeasti ei tiennyt eika ymmartanyt. Tasta syysta se piti Tollo nimea oikein arvokkaana ja viisaana nimena, koska se osoitti juuri sopivan noyraa asennetta, jota uuden oppiminen ja todellinen ymmartaminen sen mielesta edellytti. Taman se oli siis oppinut tietysti Pollolta"

Details Book

Author : T S Hamalainen
Publisher : Books on Demand
Data Published : 17 February 2015
ISBN : 9523185179
EAN : 9789523185173
Format Book : PDF, Epub, DOCx, TXT
Number of Pages : 146 pages
Age + : 15 years
Language : English
Rating :

Reviews Ikipollo Ja Tollo



17 Comments Add a comment




Related eBooks Download


  • The Cowboy and El Gran Pollo free pdfThe Cowboy and El Gran Pollo

    The Cowboy and El Gran Pollo is a tall tale that follows the exploits of Cowboy and El Gran Pollo as they hunt down the outlaw Guisada..


  • Etta and Otto and Russell and James free pdfEtta and Otto and Russell and James

    Etta is starting to forget. But Otto loves her and if he remembers. then surely they can balance things out. Their neighbour Russell remembers too. but differently - and he still loves Etta as much as he did more than 50 years ago..


  • Etta and Otto and Russell and James free pdfEtta and Otto and Russell and James

    A bestselling debut that has captured readers' imaginations with a story of an elderly woman's last great adventureEighty-two-year-old Etta has never seen the ocean. So. early one morning she takes a rifle..


  • Sopa de Pollo Para Alma de la Madre  :  Nuevo Relatos Que Conmueven el Cora ... free pdfSopa de Pollo Para Alma de la Madre : Nuevo Relatos Que Conmueven el Cora ...

    We can all remember a time when we were young and under-the-weather. and Mom soothed and nurtured us back to health with her magical chicken soup elixir. Now we can revisit those cherished moments with a delightful batch of stories for and about mothers..


  • Etta Mae's Worst Bad-Luck Day free pdfEtta Mae's Worst Bad-Luck Day

    A delightful standalone novel as told by the sassiest character in the beloved" New York Times "bestselling Miss Julia series Heart-of-gold. hardscrabble Etta Mae Wiggins has bewitched Miss Julia fans as the steel magnolia s sidekick in several "New York Times" bestselling novels..


  • Ikipollo Ja Tollo free pdfIkipollo Ja Tollo

    Download Epub Books Online Free. Pollo on paljon maailmaa nahnyt pollo, ja huomattavasti viisaampi kuin mikaan muu tunnettu silmin havaittava olio maailmankaikkeudessa. Viisautensa se oli saanut keran